500 days of summer
Katsoinpas äsken hyvän leffan ( 500 days of Summer ), sisälsi draamaa ja komediaa, oli realistinen! Kerrankin ''love story'' jossa ei ollut onnellinen loppu. Pystyin kyllä jotenkin niin samaistumaan. ''Ollaan vain ystäviä.'' - nimenomaan. Sai jotenkin tunteet pintaan, sekaisin ja kosketti. Johtunee ehkä omasta mielentilasta, tapahtumista ja kokemuksista, mutta minusta oli kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen. Leffaseurana; Juuli.
...
Tähän päivään sisältyi myös jääkiekkoa, turpiin tuli Venäjältä niin että pöllysi. Mutta, vakaasti uskon, että huomenna nappaa Suomi pronssia, joohan? Täytyyhän niiden nyt, ovat he sen ansainneet!
...
Seuraavaksi pitäisikin jälleen keksiä, miten ihmeessä saan unta taas. Koko päivän väsyttänyt, turhauttanut, haukotusta haukotuksen perään, ja nyt sitten kun olisi ''lupa'' nukkua niin... Äh. Anteeksi negatiivisuuteni, valivali... Pistetään elämäntilanteeni ja viime aikaisten tunnevaihteluiden piikkiin? Öisin kun kirjoitan tätä, niin useimiten on se huonoin fiilis vuorokaudesta. Toisaalta toivon ettei tätä edes lukisi kukaan. Koska itseäni vartenhan tätä näpyttelen, ja ihmeesti on apuakin ollut. Purkaa tunteita, kerrankin, olla avoin, muistella, tuntea, kaikkea. Toivon vain että...pian olisin taas onnellinen, se tyttö joka oikeasti olen. Iloinen ja vahva. Vai olenko? On vain niin epävarma, heikko ja turta olotila. Lähestulkoon kellon ympäri, vaikka sen toisinaan unohtaakin, silloin kuin ei ajattele ja ehdi tuntea. Ehkäpä se valo vielä löytää tien minunkin luokse, parantaa, hoivaa ja auttaa jaksamaan. Mikä valo, missä? En oikein itsekään tiedä. Ehkä se pysyvyyden tunne, jotain aitoa ja oikeaa. Jaksanko enää odottaa? Ärrr... okei, nyt sitten. Perkele, ainahan mä nyt jaksan, tuli vastaan mitä vaan. Siinä hyvä lähtökohta. Never give up. Mua huvittaa jo itseänikin miten ristiriitaiset tunteet voikaan ihmisellä olla. Huomenna on taas uusi päivä, mahdollisuuksia pullollaan. Lupaan itselleni, että pidän sen mielessä. Korvan taakse piilotan.
(kuvat: weheartit)
