001.

NEW START

~

Hyvää päivää, arvon kansa. Blogini piti hiljaisuuden, aivan liian kauan. Ja ajattelin puhaltaa liekin uuteen hehkuun, tässä ja nyt. En tiedä, kuinka paljon blogini tulee olemaan enää entisensä, koska itsekään en ole. Paljon on sattunut ja tapahtunut tällä aikaa, mutta suurin uutinen on tämä käsi, ja sen kohtalo. Viimeisimmässä postauksessa puhuinkin, että käteni on murtunut, joo. No... sehän ei sitten loppujen lopuksi tulekaan koskaan kuntoon täysin, ja näin ollen joutunut siitä hetkestä elämään päivittäin kivun, uudelleen opettelemisen ja varovaisuuden kanssa. Ehkä kipuun tottuu, ehkä ei. En tiedä. Joka tapauksessa, en tahdo jättää blogia kokonaan, vaikka meininki saattaakin olla erilainen jatkossa! Hyviäkin asioita kuuluu paljon, mutta en halua alkaa kertaamaan taakse jäänyttä. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä, ja kirjoitan tänne aina, kun aikaa, sekä inspiraatiota löytyy. Käden kuntokin tulee vaikuttamaan paljon, koska jo näinkin lyhyen pätkän rustaaminen tietokoneella, on yhtä tuskaa. 

~

Ensimmäiseksi, mitä kaikkea toivoisitte minun postaavan? Uusia kivoja ideoita ja lukijoita otetaan avosylin vastaan. Edelleen täällä tulee olemaan paljon taidetta, tyylipostailuja, meikkailuja, jne. On vähän työn alla personal-valokuvaajan löytäminen, koska olisi ihana saada tänne onnistuneita ja laadukkaita kuvia itsestään. Hmm, saas nähdä. 

~

Tässä joka tapauksessa ''uusi'' minä. Kommentoikaa jotain mukavaa, niin pääsen uuteen vauhtiin bloggaamisen suhteen, ja saan inspistä kirjoittaa jälleen! Puspus. 

426

Murtunut käsi, stna...

~

Teen vain nopean ilmoituksen, etten ole kuollut, vaikka blogini onkin. Mulla murtui viime kuun alussa oikea käsi, kahdesta eri kohtaa. Joten tekemiset jääneet vähiin tän kanssa. Murtumat ovat osa mun sairautta (Osteogenesis Imperfecta), joten ei hätää, oon kai tottunut. Vaikka viimeisin iso murtuma olikin joskus vissiin 5-6 vuotta sitten. Palaan blogin ääreen, kunnes käsi sallii tämän tapahtuvan, ja on jälleen täysin kunnossa. Adios.

...

Tässä vielä loppuun naama-/meikki-/asukuvia murtumispäivältä, ettei tule ihan tylsä postaus. 

425

Maalaan sut suohon 

~ 

Eiks ollukin hyvä otsikko, niin minustakin. Öhhöhhöö. Taidepostausta pitkästä aikaa. No okei, ylipäätään postausta pitkästä aikaa. Mulla on vähän kadonnut hohto ja into tähän bloggailuun, koska harva täällä jaksaa koskaan kommentoida mitään, ja näin ollen tulee olo, että rustaanko ihan omaksi iloksi. En enää oikein osaa sitäkään, koska liian moni kuitenkin tietää blogini osoitteen, enkä halua tänne paljastaa enää mitään kaiken syvimpiä salaisuuksiani. En pidä tätä enää ''pakokeinona'' tai paikkana johon voisin purkaa paljonkaan ajatuksiani. Tai sitten musta on tullut vain niin sulkeutunut muuten vaan omista ajatuksista, että parempi pitää omana tietona. Noh, joka tapauksessa... Tämä postaus sisältää pari kuvatusta maalauskurssilta (jossa oon edelleen tunnollisesti käynyt), sekä kaksi maalausta, joita en muistaakseni ole tänne ''esitellyt''. Pahoittelen, ettei maalauksistani ole kuin kännykkäkuvat, mutta nämä taulut myin jo. Enkä näin ollen nyt pääse niiden kimppuun kameroineni, ainakaan tähän hätään. Tyytykäämme siis tähän, ja hyvin lyhkäiseen analyysiin ylipäätään...

~

Ensin tälläinen vähän satumaisen kimmeltävä kuutamo. Halusin liioitella, ja siitä syystä kuu on noin kookas. Halusin jotakin synkkää, mutta kuitenkin jollain tavalla taianomaista, sekä valoisaa. Yhdessä ohjelmassa yksi tyttö sanoi hyvin: ''Ei ole pimeyttä, on vain valonpuutetta.'' ...Tämä oli jotenkin, kuin mun suusta heitettyä. Osui ja upposi, en osaa selittää miksi. 

Tämä taulu oli yllättävän nopea ja helppo työstää, vaikka aika kauan tuon kuun kanssa tappelinkin. Ihan olen tyytyväinen, vaikka tästä pitikin alunperin tulla enemmän violetti, kuin sininen... Pahoittelen signeerauksen puuttumista, en ollut sitä näköjään vielä tuossa vaiheessa kirjoittanut.

~

Ja sitten tämä toinen hyväkäs. Taulun nimi voisi olla vaikka ''Marraskuu'', yhtä harmaa, synkkä, sateinen, lohduton, kylmä... Vähän kuin minun viimeisin marraskuuni oli. Taulun maalaamiseen käytin enemmän aikaa, kuin tuohon edelliseen. Ja visio syntyi vähän niinkuin pikku hiljaa. Katulamput oli ihan hauska kokeilu, vaikka osittain menikin enemmän pieleen, kuin moni muu maalailuni. No, ainakin yritin! Kuutamo-genrellä mennään siis jälleen, ja lopputulos oli ihan jees. Ainakin taulun tunnelmaan oon tosi tyytyväinen, se on yhtä hyytävä, jäätävä ja yksinäinen, kuin pitikin. Näiden jälkeen olen maalannut jo yhden taulun lisää, mutta palatkaamme siihen myöhemmin...

~

Hope you like it! Nyt, hyvää yötä.

   

421

~*December*~ 

~ 

Ensinnäkin, joudun pahoittelemaan syvästi, että olen ollut koko joulukuun hiljaa blogin puolella. Anteeksi. Siispä teen sekavan postauksen nyt, tiivistelmän lähes koko kuukaudesta. Olen ollut melkoisen hukassa itseni kanssa, vaikka sitä ei ehkä ole päällepäin monikaan nähnyt. Olen voinut hyvin, olen voinut huonosti, tunteettomasti ja välillä taas riemusta soikeana itsevarmuutta tihkuen. Olen lähinnä etsinyt itseäni aina silloin, kun suinkin olen ehtinyt pysähtymään ajatusteni kanssa. Minun kuukauteen on mahtunut paljon, siispä kerron niistä hyvin lyhyesti, ja vain pääkohdat. Eihän joulukuu vielä täysin ohi ole, mutta jospa minä uv-postauksesta saisin ihan erillisen stoorin kirjoitettua sitten. Mutta siis! 

~

JOULULAHJAMESSUT

Kaksi ensimmäistä viikkoa tästä kuusta meni oikeastaan joululahjamessuihin valmistellen. Tein hurjasti töitä, koska olenhan sen verran saamaton, että kaikki jätetään liian viime tippaan. Kasapäin väännettiin veljen kanssa tonttuja, joita teimme messuille viime vuonnakin. Olen myös maalaillut jonkun verran, ja nämäkin taulut myin samantien siellä messuilla (Teen niistä tauluista myöhemmin toisen postauksen.). Emppukin oli tehnyt magneetteja ja avaimenperiä saadakseen edes vähäsen taskurahaa. Messut olivat todella onnistuneet, kauppa kävi hyvin, ja meillä oli Empun kanssa kiva (mutta rankka!) päivä. Ääni meinasi lähteä monta kertaa, kun koko ajan puhui jollekin ja näki paljon tuttuja. Saatiin myös maukasta riisipuuroa, niin selvittiin nälkäkuolemalta, joka meinasi yllättää monta kertaa päivän aikana. Päivän saldo oli yli 850€, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Mm. neljä tauluani myin, sekä suurimman osan tontuista. Tässä hieman kuvamateriaalia ko. päivältä. Ehkä ensi vuonna uudet kujeet...?

  

Tonttuilu ei suinkaan loppunut siihen, itseasiassa ennen ja jälkeen messujen väänsin vielä toistakymmentä tonttua tilaustyönä, ja postittelin niitä sitten ympäri Suomea. Huhhuh, aikamoinen homma ollut näiden kanssa. Ei ihan hetkeen varmaankaan tee mieli maalata yhtäkään ''pölkkypäätä''. Mutta toisaalta, olihan se ihan mukavaakin!

~

HÄMEENLINNA

Eräs päivä, itseasiassa itsenäisyyspäivänä käväistiin perheen kanssa Hämptonissa. Veli täytti vuosia, joten täytyihän häntä käydä moikkaamassa ja juhlimassa. Veljen vaimo oli tehnyt kaikkea hyvää kahvipöytään, ja sai herkutella oikein huolella! Oli ihana nähdä mun rakkaita, ja viettää kiva päivä.

~

LAATUAIKAA YSTÄVÄN KANSSA

Joo, siis keksittiin Lauran kanssa, että aletaan tölläämään yhdessä jotain sarjaa. Silloin tällöin vietettäis laatuaikaa ja naposteltais kaikkea hyvää. No ei olla ehditty tähän mennessä järkkäämään, kuin yksi ilta, mutta kyllä näitä vielä tulee monen monta! Ekaksi sarjaksi valittiin Klikkaa Mua. Hyvään alkuun pääsimmekin jo, ja seuraavaa kertaa odotellessa.

~

OMA TÄHTITAIVAS

Tämä oli ehkä kivointa koko kuukauden aikana. Ajattelin, tai olen jo kauan itseasiassa ajatellut/haaveillut sellaisista kivoista valoista katossa. Vähän kuin oma tähtitaivas. No, päätin ostaa sellaiset, ja ihana iskä sitten asenteli ne kattooni. Tykkään näistä ihan todenteolla! Olisin tästä(kin) halunnut tehdä kunnollisen ja erillisen postauksen, kunnon kuvien kera (jne.), mutta minkäs teet. Yritän parhaani mukaan tiivistää kaikki tähän yhteen postaukseen, päästäkseni edes jollain tapaa ajantasalle tämän homman kanssa. Ehkä mä palaan tähän asiaan vielä myöhemmin uudestaan, mutta nyt totean vain, että... Mun makuuhuoneen katto on nyt kaunis, tykkään tykkään, tykkään!

~

JOULU, SUN MUUTA

Niin, no... Ekaksi mainittakoon, en ottanut kuin yhden kuvan koko jouluna. Ja se ärsyttää mua suuresti. Kerron tästä nyt vain muutamin sanoin. Ihan perus päivä se minun mielestä oli. Nukuin harvinaisen pitkään. Olin muutenkin aika ''fiilis hukassa''-meinigillä liikkeellä, mutta olihan se ihan mukava aatto kuitenkin. Käväisin iltapäivällä moikkaamassa ystävää, jonka tiesin viettävän aikas yksinäistä joulua. Hän oli todella mielissään, kun tupsahdin sinne lahjan kera. Tuli itsellekin niin hyvä mieli, kun sai piristää toista! Sieltä lähdettyäni vietin tovin siskon luona, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Ilta menikin veljien ja siskon tytön kanssa pelaten. Muutaman lahjankin sain, ja niin. Etenkin tuli syötyä hyvin. Täytyyhän sitä edes kerran vuodessa! Ihan kiva joulu, mutta olen silti tyytyväinen, että se on ohi. Uutta vuotta odotellessa seuraavaksi. Saas nähdä, mitä mä näinä välipäivinä keksin. Uuden puhelimenkin muuten ostin, ja tästä teen kyllä erikseen postauksen, heti kun ennätän. Niin, ja (osan)hiusteni väristä vaihtui pinkiksi.

~

Äh, toivottavasti tästä saa edes jotain tolkkua? Jokatapauksessa, siinä jotakin mun joulukuusta. Tottakai siihen on sisältynyt paljon muutakin, mutta tässä pienimuotoisesti ainakin ne asiat, joista olin suunnitellutkin tekeväni postauksen. Harmi nyt, että kaikki täytyi tunkea tähän samaan läjään. Oli vain pakko, jotta saan yhden stressauksen aiheen pois alitajunnastani. Hyvää yötä, ja nähdään taas. Seuraava postaus tulee nopeammin, kuin kuukauden päästä. Lupaan. Puspus.

400

My story

~

Heips ihanat tää ois kai juhlan paikka, koska 400. postaus saavutettu! Mua pyydettiin joskus kertomaan enemmän itsestäni, sairaudestani, jne. No ajattelin, että yritän tähän jonkunlaisen tiivistelmän vetäistä. En edes tajunnut aiemmin, miten vähän olen täällä puhunut sairaudestani, pyörätuolistani, yms. Ehkä se on niin rutiinia mulle, ettei sitä vain yksinkertaisesti tule ajatelleeksi.

Olen siis ikäni istunut pyörätuolissa, enkä koskaan kävellyt metriäkään (ellei vedessä kävelyä lasketa). Sairauteni on Osteogenesis Imperfecta (OI), ja vaikeusasteeni on paha. Googlettaa ei pahemmin kannata, koska kaikki se tieto, mitä siellä on, on jotenkin suurpiirteistä ja yliampuvaa. Sairaus on siis synnynnäinen, eikä pois lähde/parane koskaan. Syntyessänikin mulla oli kymmeniä murtumia, ja kätilöt ihmetteli miksi itken. Raajani ovat mutkalla, ja jo synnyttyäni kätilöt yrittivät epätoivoisesti kiskoa mun käsiä/jalkoja suoriksi! Että siinä vielä tosiaan ihmettelivät, kun huusin, ja lujaa... Yks niistä kätilöistä (mies) oli kuulemma kännissäkin. Tästä mun sairaudesta ei tiedetty edes paljoa vielä siihen aikaan kun mä tänne maailmaan päätin ilmestyä. No, hetken myöhemmin se kuitenkin todettiin, ja olihan se raskasta mun vanhemmille. Olen heistä todella ylpeä, kun he jaksoivat kaikki ne yöt mun murtuneiden luiden ja kipujen kanssa. En olisi tässä ilman mun rakasta perhettä, joka on ehdottomasti maailman paras. Mulla on ollut n. 200 murtumaa/hiusmurtumaa tän elämäni aikana, oon siis nyt 25v. Suurin osa murtumista oli kun olin pieni (nykyään ei läheskään niin paljoa, ehkä 1-2 murtumaa vuodessa). Kädet ja jalat ovat siis edelleen mutkalla. Kädet ovat melkeinpä 90-asteen kulmassa _suorana_. Eivät myöskään jalkojen sääriluut ole suorimmasta päästä. Selkärankani on S-muotoinen, ja sitä rataa. Pituutta minulta löytyy n. 100cm. Tässä kuva, josta näkee jotain, edes suurinpiirtein.

Mutta siis, kaikki toimii, ja hyvä näin. Mä kävin normaalisti koulun,ja peruskoulusta pääsin kympin-arvosanoin. Kävin 7-9lk kotoa käsin, koska olin silloin niin huonossa kunnossa. Halvausoireita ja paljon isoja murtumia. Niskanikamat oli jotenkin ahtaalla, onneks tää kaikki meni ohi ilman leikkausta. Makasin siis n. 2 vuotta vain sängynpohjalla. Olihan siinä siis hyvää aikaa opiskella! Haha. Vaikka jälkeenpäin asiaa pystyy ajattelemaan, ja siitä puhumaan helposti, niin en ikinä, IKINÄ, halua enää siihen aikaan takaisin. En pystynyt tekemään oikeestaan muuta, kuin makaan paikallaan. Se, jos joku on raskasta. Etenkin, kun muisteli aikaa ennen halvausta, olin aina menossa ja tekemässä koko ajan jotakin. Nämä 2 vuotta olivat varmasti raskaimpia, mitä olen kokenut tähän mennessä. En hirveämmin ajasta muista, onhan siitä kuitenkin jo yli 10 vuotta. Mutta silti, hyihyi. 

No, siitä kun tosiaan pikkuhiljaa toivuin, menin ammattikouluun datanomiksi opiskeleen ja sen jälkeen koulu kyllä riitti mulle. Tuli jo korvista pihalle. Hiljalleen olin paremmassa kunnossa, ja aloin uudelleen harjoitella kirjoittamisen/piirtämisen/yms. käsin. Vasemman puolen raajat ovat edelleen heikommat, ja joitakin pieniä tunto-vikoja jäi joihinkin kohtaan ihoa. En välttämättä tunne oikein kylmää ja kuumaa oikeanpuolen varpailla, jne. Pikkuvikoja, PÄÄASIA, että toivuin, ja sain tilaisuuden opetella maalaamisen, piirtämisen (yms. taiteen) jalon taidon, periaatteessa uudelleen. Aina tykkäsin piirrellä pienenäkin, mutta vasta halvaantumisesta parantumisen jälkeen, tajusin rakastavani pitää kynää/pensseliä kädessä.

Murtumiani ei ole koskaan kipsattu, tai leikattu, annettu parantua itsekseen. Verenkierto on silloin parempaa, joten paraneekin nopeemmin. Eikä olisi millään jaksanut hypätä sairaalassa vähän väliä. Muutamia kymmeniä todella isoja murtumia on ollut, esim. kun lensin komeesti tuosta tuolistani suoraa asfaltille. Murtui molemmat kädet ja jalat yhtäaikaa. Rappusista on lennetty, kännissä tohellettu, pöydältä pudottu, yms. Ja niin, onhan näitä muitakin kertoja. Sairauteeni kuuluu myös tosiaan se, että oon lyhyt. Mutta ylpeä siitä! Ei mua tää pituus, tai sairaus enää häiritse, ei ole oikeestaan koskaan häirinnyt niin paljoa, etteikö sen kanssa pystyisi elämään. Ylpeä olen siitä mitä oon saanut, asiat vois olla niiin paljon huonomminkin. Ja ovat olleet niin paljon huonomminkin, joten osaan arvostaa tämän hetkistä sairauden ''tilaani'' suuresti. 

En oikein tiedä, mitä vielä kertoisin. Elämä pyörätuolista katsottuna ei ole niin vaikeaa, kuin moni kuvittelee. Onhan siinä omat huonot puolensa, mutta myös paljon hyvää. Ja tärkeintä mulle on ollut se, että oon silti juurikin se ihmisenä, kuin haluankin olla! Näytän/Pukeudun/Meikkaan juurikin niin, kuin haluankin! Teen juuri niitä asioita, joita oon aina halunnutkin tehdä. Mulla on rakkautta ympärillä, enemmän kuin voisi toivoa. Välillä kaikki menee tottakai päin metsää. Vielä enemmän siksi, että olenhan tällainen ''taiteilijasielu'', joka ajattelee /tuntee /näkee asiat monen monen eri mutkan ja kannan kautta. Ajattelen ja tunnen ihan liikaa, mun sydän ja pää ei tee koskaan yhteistyötä, ja se on todella raskasta välillä. Tiedän, mikä olisi oikein, mutta elän kuitenkin sen mukaan, mitä sydän sanoo. Mä rakastan kirjoittaa mun tunteista, esim. runot ovat hyvin lähellä sydäntä. Liian vähän vain nykyään tulee keskityttyä todella itseensä. 

Runojani löydät täältä: http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=62504

~

Ei mutta hei, nyt alkaa ajatus jo pätkimään ja pahasti. Pakko jättää tämä tähän, ja kertoa joskus toiste lisää. Heitelkää kysymyksiä, jos tulee jotain mieleen! Vastaan niihin vaikka erillisessä postauksessa. Jokatapauksessa, tässä taas pieni pala minua. En tiedä, onko kovinkaan moni lukenut tuolta välilehdistä löytyvää ''Punkki'' osioo aiemmin --> READ HERE ! <-- . Sielläkin tosiaan jotakin minusta. Nyt kiitän, kumarran, mikäli jaksoit lukea osan tarinaani. Olette parhautta, puspus. Muistakaa nauttia siitä, mitä teillä on. 

  

304 

Family is the most important thing in the world

~

Sori, on ollut parin päivän paussi kaikesta, myös tästä blogista. Hiljaiselo saattaa jatkua pitkäänkin, en tiedä. Syystä että on sattunut jtn niin kamalaa, ettei vaan voimat riitä nyt muuhun kuin keskittymiseen pitämään koko juttu kasassa. Pitämään itseäni kasassa. Toivotaan, että päivä päivältä parempaan suuntaan. Älkää kyselkö mtn tapahtuneesta, en vastaa. En halua vastata, ehkä kerron joskus, kun aika on oikea. Halusin vain tulla sanomaan, että olkaa kiitollisia tänään, tästä hetkestä, joka sekunnista. Vaikka olisi miten kamala päivä tahansa, n. sekunninmurto-osassa se saattaa muuttua sun elämäsi pahimmaksi painajaiseksi. Muistakaa kertoa tänäänkin rakkaille, kuinka paljon heistä välitätte, huomenna se saattais olla jo myöhäistä. Älkää ikinä pitäkö edes seuraavaa tuntia itsestäänselvyytenä. Elämä kyllä pitää huolen siitä, että kaikki on ihan arpapeliä, ja mitä vain voi tapahtua... Mulla on ihanin perhe, ja rakkaita ihmisiä ympärillä, toivottavasti he kaikki tietävät miten kiitollinen olen siitä. Kaikki jotka lukee tän, ja jotka tietää olevansa mulle tärkeitä, niin älkää unohtako sitä. Mä palaan blogin pariin, heti kun siltä tuntuu, ja heti kun asiat vähän selviää/järjestyy. Älkää lopettako lukemista, vaikka hetken olisinkin kirjoittamatta. Nähdään, pus.♥

282

New banner

~

Mua alko kyllästyttämään ja ärsyttämään se mun edellinen banneri, joten eilen päätin nopeasti kikkailla uuden. Ei siinä sen kummempaa. Nyt se on vähän enemmän mun näköinen, edellinen oli liian pirteän värikäs. Hrrrr. Mut ei mulla muuta. Tulin vaan tämän ubertärkeän asian tänne teille kertomaan äkkiä. Vaikka olis sen varmaan huomannut kuka tahansa kertomattakin. Hoh. Mutta, nyt meen kahville, tereve.

  

275

Bloglovin' & Blogkeen

~

Seurakkee... paina alapuolella olevaa nauru-nappulaa. Kitoos.


*Seuraa blogiani Bloglovinin avulla*

256

Linkitä blogisi !

~

Heeips! Ystävältäni Lauralta tämän idean nappasin. Aattelin, että ois kiva itsekin lueskella monienkin blogeja. Ihan sama mistä ne kertovatkaan. Tällä hetkellä, kun en tosiaan lue kuin paria blogia, niin uudet ''tuttavuudet'' ois tervetulleita. Joten, linkitä (kommenttina) minulle blogisi url-osoite, ja kirjoita vaikka parilla sanalla, mistä blogisi kertoilee. Lupaan tulla kurkkaamaan, ja joissakin tapauksissa saatan jopa koukuttua ja pysyä lukijana. 

Mikäli et blogia omista, niin jätä edes kommentti. Olisi mukava tietää, jos seurailet minun blogia, ja uber vauhdikasta elämääni tätä kautta.

Kiitos jo etukäteen. Pus pus.