REALIZING
Koska nyt ei kirjoitussuoni taida kukkia, niin lyhyestä virsi kaunis. Aurinkoa, väsymystä, monen tunnin päikkärit, ja illan kruunasi jääkiekko! Hieno voitto tuli taasen. Leijonista noista, saa olla jo ylpeä. Tätä lisää. Ja koska nukuin jälleen päivällä, niin yöllähän ei tunnetusti tätä tyttöä väsytä. Ehkä se menee jälleen koomaillessa, leffaa katsoessa ja pyöriessä. Mitäpä muutakaan.
Tähän päivään sisältyi muuten mielenkiintoinen puhelukin. Testasin miten kyseinen henkilö (tunnettua pitkän aikaa netin kautta, puhuttu vaaikka mitä) suhtautuu kun kerron olevani pyörätuolissa. Jännää oikeasti kuulla kun reaktio voi olla millainen tahansa. Nyt en oikein ottanut selvää, aika hiljaiseksihan se hänet veti, ja luulen että järkytys oli melkoinen. No, se oikea suhtautuminen selviää luultavasti lähipäivinä jos/kun puhun enemmän hänen kanssaan. Voevoe teitä ihmiset. Voiko tähänkään taas muuta todeta.
kuvat: weheartit)
Vielä muuten sen verran! Mikä helvetti teitä (varsinkin miehiä) vaivaa, aina kun on rehellinen ja avoin niin todetaan ''mua ahdistaa.'' Ehkä maailman kliseisin syy, maailman helpoin tapa ''torjua'' kun totuus ei tule suusta. Ei se nyt millään voi olla mahdollista että aina, kerta toisensa jälkeen kuulen tuon saman lauseen, eihän? Mä en tajua, musta olisi ainakin ihanaa jos joku minulle oisi avoin, kertoisi rehellisesti tunteensa, ja sitä rataa. Tunteista on ihana puhua, oli ne mitä tahansa! Nykyihmiset on niin perkeleen itsekkäitä, pinnallisia, erittäin ''avarakatseisia'' että oikein naurattaa. Missä on se rakkauden arvostus, ei kai missään. Kaikki vain pelleilee, kunnon pintaliitoa. Huhhuh. Voisi kai itsekin kokeilla, ottaa periaatteeksi nykyään sen, että pidän vain kaiken omana tietonani, arvostan vain itseäni, muilla ei ole tunteita. Olisi varmasti mukavampaa sitten kaikilla, eikä ainakaan ahdistaisi. Kiitos tästä.
Tuli sittenkin kirjoitettua, hups ja hyvää yötä.
