Jos et koskaan putoa...
...et voi koskaan nousta ylös uudestaan. Tänään oli harvinaisen huono päivä. Tuntui että tukehdun. Oon kotona, mutta ei tunnu kodilta. Ajattelin, että kirjoitanpa tänne nyt jotain, mitä sylki suuhun tuo, tunteista rustailu on jäänyt liian vähälle viime aikoina. Mutta itseasiassa, helvetti tää kirjottaminen on vaikeaa. Huomaa, ettei oikein edes osaa enää. Ainakaan nyt. Voi huokaus. Meen lukeen Nemiä, jos vähän sais hymyä aikaiseksi, ja jos vaikka se unikin sieltä joskus saapuisi. Ensi kertaan...
Kaipaan niin jo kesää.
Pari rakasta teki onneksi tästäkin päivästä elämisen arvoisen. Etenkin ihana puhelu R:n kanssa.
Missä mä olisinkaan ilman teitä, rakkaat.
Sadepisarat maalaa
kuvia ikkunaan.
Kimaltaa, loistaa,
auringonvaloa heijastaa.
Kertoo mulle kauneudellaan,
niin surullista tarinaa.
Jotkut toistensa luo yhteen johdattaa.
Kun taas toiset, irtautuu,
toisiltaan huomaamatta katoaa.
Ja jälleen pisarat ikkunalla,
ovat kuin kyyneleet mun poskella.
Kuivuvat, vastatuulessa.
Eikä kukaan huomaa,
ei, en halua, että kukaan huomaa.
~ punkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti