''Olet kuin hiekkaa, mitä lujemmin yritän pitää kiinni, sitä nopeammin luisut pois.''
...
(kuva: weheartit)
Jumitun aina tähän koneelle, tekemättä mitään. Oon viimeset kolme tuntia vaan huokaillut, miettinyt, lukenut vanhoja juttuja facebookista, huokaillut lisää ja ärrrrhmurrrrh. Väsyttäiskin, mutta ei pienintäkään toivon kipinää että unta sais. Vaikka tiiän, että pitää herätä taas jo puoli yhdeksän aamulla. Piti yhtä sarjaakin alottaa katsomaan, mutta kun ei vain fiilis nyt oikein ole samaa mieltä. Niin turta olo. Saamaton. Taas, heti kun oon yksin. Tää on jotain niin maagista. Koko päivän oli ihan kiva olla, musiikkia kuunnellen, oli lämmin, Janin kans hörpittiin kahvia ja käytiin Juuson luona tölläämässä elokuvakin. Mutta taas, kun oon ilman ihmisiä mun ympärillä, niin tuntuu...tyhjältä. Mietin liikaa. Kaikkea. Ihan tajuton ikäväkin raastaa, kai? En ole enää oikein varma siitäkään. On vain olo, että jotain multa puuttuu. Ja se jokin, on jotain todella suurta. En kai mä muuten näin turhautunut ja tyhjä olisi. Koskahan mä oikeasti saan rakastua, ja tuntea jälleen jotain aitoa, ihanaa, onnellisuutta ja perhosia vatsassa...Kylmiä väreitä iholla. Sekä saada jonkun tuntemaan samoin mua kohtaan. Hmmph...en kai koskaan. Toivotonta.
Viime yökin meni ihan kivasti Empun kanssa leffaillen ja seikkaillen keskellä yötä hakemassa ruokaa, ja kuvailemassa auringonnousua. Ollaan kai yhtä hulluja kumpikin.
Mutta niin, pulinat pois. En mä jaksa enää kirjoittaa, ei se auta mitään. Kun jokainen sana vain hukkuu tuuleen. Lentää pois, ei mitään ajatusta mihin tarttua. Nyt ei tänään enää sanaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti