Huokaus. En tajua miten oon vieläkin hereillä, eilisen vaivaisten kolmen tunnin yöunien jälkeen? En ole tänään juonut edes redbullia. Hämmentävää. Huomenna, (tai siis tänään myöhemmin) oonkin varmaan sitten niin zombi ettei mitään järkeä. Tai milloin viimeks missään muussakaan mitään järkeä olis ollut... Noh. Päiväni kului tosiaankin Keskisillä, siis siellä Tuurin kyläkaupassa, iso hevosenkenkä ja sillee u know?.. Aika jännää. En löytänyt yhtään mtn mitä menin sieltä etsimään, mutta mutta...ostin mä nyt jotakin tarpeetonta. Hupparin, mekon, leffoja, säästölokerikon, vihkon, kyniä... tätä perus roinaa. Oli kiva reissu sinällään kuitenkin. Illan möllistelin puhelimessa, ja Juulin kanssa leffaa katsoen. Harkinnut jo monta hiton tuntia nukkumaan menoa, muttei puhettakaan että tekisi mieli millään tasolla nukkua. Voi tupla-huokaus nyt taas. Viikonloppuna toivottavasti pääsee Lauran kanssa hauskuttelemaan! Tänään jälleen tajusin, miten rakas se tyttö mulle onkaan.♥
...
Tajusin myös, miten ikävöin niin monia ihania, rakkaita. Haluan vain nähä kaikkia, halata ja jutella. Pitää hauskaa, unohtaa kaiken mikä mieltä lannistaa. Ihan tajuttomasti tekee mieli runoilla, leikkiä sanoilla, purkaa tunteita. Mutten siltikään, en yhden yhtäkään kyyneltä ole tänään nähnyt silmissäni. Hassua miten tunteet ei osaa tulla pois mun pään ja sydämen sisältä, turhaan mä nyttenkin rustaan. Sanoja vailla merkitystä. Yhden runon kirjoitin tuossa, nopeaan. Se jotenkin... vähän edes, helpotti. Pudotti taas hetkeksi taakkaa pienemmäksi. Mutta tiedän, vain hetkeksi.
...
Ei tässä puheet auta, nukkumaan mun on jo mentävä. Kello tikittää pian kuusi, ja tyyny huutaa mun nimeä. Toivon niin, että tästä päivästä tulisi aurinkoisempi. Siitä valopallosta saa loppujen lopuksi niin paljon voimaa, uutta virtaa. Nyt, unia kauniita.
...
...
Tajusin myös, miten ikävöin niin monia ihania, rakkaita. Haluan vain nähä kaikkia, halata ja jutella. Pitää hauskaa, unohtaa kaiken mikä mieltä lannistaa. Ihan tajuttomasti tekee mieli runoilla, leikkiä sanoilla, purkaa tunteita. Mutten siltikään, en yhden yhtäkään kyyneltä ole tänään nähnyt silmissäni. Hassua miten tunteet ei osaa tulla pois mun pään ja sydämen sisältä, turhaan mä nyttenkin rustaan. Sanoja vailla merkitystä. Yhden runon kirjoitin tuossa, nopeaan. Se jotenkin... vähän edes, helpotti. Pudotti taas hetkeksi taakkaa pienemmäksi. Mutta tiedän, vain hetkeksi.
...
Ei tässä puheet auta, nukkumaan mun on jo mentävä. Kello tikittää pian kuusi, ja tyyny huutaa mun nimeä. Toivon niin, että tästä päivästä tulisi aurinkoisempi. Siitä valopallosta saa loppujen lopuksi niin paljon voimaa, uutta virtaa. Nyt, unia kauniita.
...
''Haluan paeta, todellisuutta
Anna mun kadota, on irti päästävä
Sinusta
Miksen osaa sydäntäni avata
Tunteet solmussa,
Rautaketju tiukassa
Lukko ei aukea
En löydä, en löydä avainta
En halua ketään tavata
Yksin mieleni huutaa
Aina vain lujempaa
Avaimen heitit kai aaltoihin
Syvyyksiin upotit
Haluan sen takaisin
Tunteet voimistuu
On jo lähes syyskuu
Odotan myrskyä,
Odotan
Aaltojen kuljettavan avaimen
takaisin luokseni
Pohjasta, rantaan saakka
Istun kalliolla, kuun seurana
Ei aurinkoa, ei edes majakan valoa
Tarvitsen sen pian
En osaa puhua
En halua kuunnella
Sydän on liian paksun ketjun ja lukkojen peitossa
Myrskyä odotan
Sadepisarat parantaa
Sinua odotan
Minut pelasta
Uudelleen aurinkoni saisit loistamaan
Silmäni hehkumaan
Tarvisen sinua
Vain sinua''
~punkki
...
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti