tiistai 20. marraskuuta 2012

151
MTV3.fi ~ Mikä numero olet?
''Numerologia perustuu uskomukseen, että jokaisella numerolla on oma persoonansa, ja että kaikki 
voidaan ilmaista numeerisina arvoina. Mitkä ovat sinun numerosi? Ota selvää AVAn laskurilla!'' 


~
Elämänpolku
Elämänpolun numero lasketaan syntymäajasta. Sen tehtävänä on kertoa sinulle, mitä sinun tulisi elämäsi aikana oppia. Elämänpolun numerosi on: 11

''Mestarinumero. Kärsivällisyys, valaistuminen, fenix-lintu.
Ihminen, jonka numero 11 on, pystyy toimimaan voiman ja inspiraationlähteenä toisille ihmisille. Kuitenkin hänen mielensä on niin tulvillaan ajatuksia, ettei toisten ole kovin helppo seuratat hänen ajatuksenjuoksuaan. Siksi hän helposti vetäytyy kuoreensa, ujostelee. Aivan turhaan.
Sähköistät ilmapiirin, mihin tahansa menetkin. Teet sen kuitenkin tiedostamattasi, energia virtaa lävitsesi kuin tahtomattasi. Tämä antaa sinulle voimaa - mutta se voi myös hämmentää sinua syvästi. Sinä olet syntynyt toimimaan viestinviejänä olemassaolon eri tasojen välillä. Ideat, ajatukset ja ymmärrys tulee sinulle kuin taivaanlahjana, ilman että joudut ponnistelemaan. Oman alitajuntasi ja tietoisuutesi välillä tuntuu olevan vankka yhteys, joka tekee sinusta erittäin intuitiivisen, jopa telepaattisen ihmisen. Tämä tuo väistämättä tullessaan valtaisan kapasiteetin. Monilla näyttelijöillä, uskonnollisilla johtajilla, profeetoilla ja muilla historian johtohahmoilla on ollut elämänpolun tai kohtalon numerona 11.
Olet poikkeuksellinen ihminen, eikä osasi ole helppo. Silloinkin kun haluaisit sopia joukkoon, tunnet helposti itsesi ulkopuoliseksi. Olet hyvin kriittinen itseäsi kohtaan, vaikka olet hyvin monipuolisesti lahjakas.
Sinut on valittu suorittamaan joku erityistehtävä elämässäsi. Ennen kuin pystyt siihen, sinun on tietoisesti koko ajan kehitettävä itseäsi. Eikä se tule olemaan helppoa. Mestarinumero 11 vie kantajansa kärsimyksen kautta voittoon, ja fenikslinnun tavoin sinun on opittava nousemaan tuhkasta.
Ihmiset, joiden numero 11 on, kehittyvät yleensä melko hitaasti, vasta noin 35-45 ikävuoden vaiheilla alat olla riittävän kypsä toteuttamaan kohtalosi sinulle määräämää suunnitelmaa. Asetat liian suuret tavoitteet itsellesi, ja se tuo väistämättä mukanaan turhautuneisuutta. Ryhdyt helposti rakentamaan pilvenpiirtäjää, kun tarvittaisiin vain pieni saunamökki.
Sinun voi myös olla vaikea löytää elämällesi suuntaa. Masennus kurkkii kantapäilläsi, ja liian suurten toiveiden aiheuttamat epäonnistumiset ruokkivat sitä. Vaistoat omat kykysi, ja haaveilet suuria, mutta loppujen lopuksi sinulla ei kuitenkaan ole riittävästi itseluottamusta toteuttamaan unelmiasi. Vasta monien kokemusten kautta kerätty vahva, realistinen usko itseesi vie sinut menestykseen.
Stressi ja masennus ovat suurimmat terveydelliset riskisi. Hakeudu tasapainoiseen elinympäristöön. Kuuntele rauhoittamaa musiikkia, noudata terveellistä ruokavaliota niin, että saavutat tasapainon ja sisäisen rauhan.
Numero 11 tuo ihmiseen kakkosen ominaisuudet moninkertaisina.''

~
Minuuden numero
Minuuden numero lasketaan nimen kirjaimista. Se kertoo syvimmästä olemuksestamme ja persoonastamme. Siitä, millainen sielumme on, ja millaisin toivein olemme syntyneet tähän maailmaan. Minuuden numerosi on: 7

''Henkisyys, ihanteet, etiikka, moraali.
Jos numerosi on seitsemän, olet ikuinen totuuden etsijä. Sinulla on selkeä näkemys itsestäsi henkisenä olentona, ja sen vuoksi tavoitteenasi on tutkia tuntematonta ja löytää maailmankaikkeuden salaisuudet.
Olet älykäs, analyyttinen ajattelija, jolla on hyvä keskittymiskyky ja teoreetikon tapa lähestyä asioita. Nautit tutkimustyöstä ja ja älyllisten palapelien ratkaisemisesta. Kunhan löydät tarpeeksi palasia, sinulla on todella luova tapa ajatella ja ratkaista ongelmia.
Nautit itsenäisyydestäsi ja työskentelet mieluiten yksin. Tarvitset aikaa pohtia ideoitasi ilman toisten sekaantumista asioihisi. Olet yksinäinen susi, ihminen joka kulkee omia polkujaan, seuraa omaa johtotähteään.
Lähellesi ei ole helppo päästä, eikä ihmissuhteiden ylläpitäminen ole vahva puolesi, avioliittosi ei useinkaan kestä. Tarvitset tilaa itsellesi, ja jos et saa sitä riittävästi, ärsyynnyt suuresti. Mutta jos elämäsi on tasapainossa, olet hurmaava ja keräät katseita. Voit olla juhlien keskipiste ja pidät esiintymisestä. Nautit älysi ja tietojesi näyttämisestä, ja viehätät siksi monia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Mutta sinulla on rajoituksesi. Vaikka sosiaalisessa tilanteessa jaatkin anteliaasti huomiotasi ja energiaasi, olet vahvasti tietoinen siitä, että kun astut alas näyttämöltä, kaipaat taas rauhaan omaan luolaasi.
Sinulle rauha merkitsee oman maailmasi rikkoutumatonta yksityisyyttä. Intiimi läheisyys on sinulle vaikeaa, koska haluat suojella sisintäsi.
Kaikki tämä yksityisyys voi tuoda mukanaan yksinäisyyden. Elämäsi saattaa tuntua tyhjältä, ja osa sinusta kaipaa tuskaisesti kumppanuutta. Jos eristäytymisesi menee äärimmilleen, sinusta voi tulla kyyninen ja epäluuloinen. Saatat salaa epäillä toisten motiiveja niin voimakkaasti, että he vaivautuvat seurassasi. Ole varovainen, ettet vetäytyisi liikaa itseesi, tai saatat sulkea rakkauden itsesi ulkopuolelle.''

~
Kohtalon numero
Kohtalon numero on elämänpolun ja minuuden numeron summa. Se ilmaisee elämämme tarkoituksen. Kohtalon numerosi on: 9

''Humaanisuus, kaikkensa antaminen yhteiseen käyttöön, jumalallisuus.
Rakastat lähimmäistä niin kuin itseäsi. Olet humanitäärinen, sosiaalinen omatuntosi on vahva, ja maailmanlaajuiset ongelmat koskettavat sinua syvältä. Olet myötätuntoinen idealisti, utopisti joka viettää elämänsä, uhrauksiaan laskematta, yrittäen löytää tai rakentaa paremman maailman. Antaminen tuottaa sinulle suurta mielihyvää.
Katselet maailmaa avarasti, kokonaisuus on sinulle pieniä yksityiskohtia tärkeämpi. Vedät magneetin lailla puoleesi ihmisiä elämän eri osa-alueilta. He ovat valmiita tukemaan sinua unelmasi tavoittelussa ja huolehtivat puolestasi niistä tehtävistä, jotka ovat liian yksityiskohtaisia tai arkisia kiinnostaakseen sinua.
Yhdeksikkö- ihminen on suvaitsevainen, eikä hyväksy ennakkoluuloja toisiltakaan. Et arvioi ihmisiä heidän sosiaalisen asemansa perusteella, sinulle on tärkeää vain se, mitä he tekevät - tai voisivat tehdä - yhteisen hyvän eteen. Tasa-arvo on sinulle itsestäänselvyys.
Sinulla on vilkas mielikuvitus ja olet erittäin luova. Erityisen lahjakas olet näkemään sen, mikä ympärilläsi on kaunista, ja osoittamaan sen toisillekin. Tämä taito saattaa arkisesti tehdä sinusta sisutussuunnittelijan, taidemaalarin tai valokuvaajan. Vahva sosiaalinen omatuntosi todennäköisesti kuitenkin ennen pitkää vie sinut politiikkaan, sosiaalityöhön, opettajaksi, parantajaksi - tai vaikkapa lähetyssaarnaajaksi.
Itsehillintäsi on voimakas, ja pystyt viemään aloittamasi taistelut päätökseen. Vaadit paljon sekä itseltäsi että muilta. Ihmisen ja maailman vajavaisuus ärsyttää sinua. Tavoitteenasi on täydellisyys, ja sisäinen pakko ajaa sinua eteenpäin etsimään sitä. Vaarana on kuitenkin se, että ajat vain takaa pakenevaa unelmaa, etkä osaa olla tyytyväinen siihen, mitä olet saavuttanut. Elämällä on sinulle paljon annettavaa, jos vain sallit itsesi nauttia siitä.
Yhdeksikkö on syntynyt uhraamaan itsensä yhteisen hyvän puolesta. Yksi elämäsi läksyistä onkin oppia olemaan kiinnittymättä liikaa mihinkään materiaan tai ihmissuhteisiin, sillä liian tiukat siteet tuottavat tuskaa.
Saat rahaa selittämättömillä ja odottamattomilla tavoilla: perintönä, lahjoituksena joltakin joka ihailee työtäsi tai ihan vain onnen kantamoisena. Vastaavasti, jos yrität tietoisesti saavuttaa taloudellista menestystä, epäonnistut todennäköisesti surkeasti. Kaikkein menestyksellisin tie yhdeksikölle on antaminen, jakaminen ja uhraaminen jonkin suuremman, jalon päämäärän hyväksi odottamatta mitään vastalahjaksi. Yhdeksikön läksy - ja tie menestykseen - on vanha totuus: mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.
Olet hyvin romanttinen, mutta rakkautesi on melko persoonatonta, universaalia. Keskityt enemmän omiin unelmiisi kuin toisiin ihmisiin. Jos et ole tasapainossa oman sisimpäsi kanssa, saatat masentua ja vetäytyä kuoreesi. Tällöin sinusta voi tulla epävarma ja katkera - syytät ongelmistasi muita tai koko maailmaa. Sinulla on kuitenkin erityinen kyky objektiivisuuteen ja asioiden sijoittamiseen oikeaan perspektiiviin. Ole siis rehellinen itsellesi, myönnä avoimesti omat puutteesi siinä missä voimasikin ja pyri löytämään tasapaino. Vain silloin pystyt täysipainoisesti tekemään sitä mihin olet syntynyt - rakastamaan koko maailmaa - ja myös itseäsi.''

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti