perjantai 6. syyskuuta 2013

248
Autumn morning

~
Hyvää huomenta! Mua ei väsytä enää yhtään. No okei, ehkä ihan pienesti. Tuo yks mörkö herätteli mut, lähtiessään töihin. Onpas kiva olla kerran näinkin pirteä, pitkästä pitkästä aikaa. Tuntuu, että joku stnan unitauti vaivannut viime aikoina. Nukkunu ihan liikaa. Melkein 10h/yö. Jännä muuten nähdä lähes aina unta, jossa näkee mukamas toista unta. U get it? Joo, en mä aina itsekään käsitä itseäni. Sovitaan tän olevan jotain korkeampaa psykologiaa. Tietteks, mä oon ihan fiiliksissä täällä, koska syksy! Tekis mieli lähteä nyttenkin tuonne usvan sekaan kuvailemaan, mutta tuttuun tapaani, en jaksa vaivautua. Tässä on nyt sen verran lämmin ja hyvä paikka, ettei raaski lähteä minnekään. 

Mut mitä teille ihmisotukset kuuluu? Kertokaaskin tekin jotain jännää. Mun viikko on mennyt taas ihan vaan ollessa. Piirreltyä sain eilen, mutta siitä voisin tehdä tänään myöhemmin erillisen postauksen. Noin muutenkin kuuluu ihan hyvää. Ainakin just nyt tuntuu siltä, ja mikäs sen mukavampaa. Ens tiistaina olis luvassa se ensimmäinen tunti psykologian kurssista. Tätä odotan innolla ja ehkä hieman... pelokkaana. Saas nyt nähdä, mitä tuleman pitää.

Itseasiassa, tämä oli vaihteeksi postaus vailla ideaa, mutta ei anneta sen häiritä. Nyt muutama otos syksystä. Ehkäpä mä tänään jaksaisin myöhemmin vaivautua taas tuonne pihamaalle kameroineni... ehkä...?


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia :) Mä meinasin sohvalta pudota, kun näin, että sulta on tullut postaus tähän aikaan :D

    VastaaPoista