perjantai 4. huhtikuuta 2014

338
I'll bite you

~
Jeeee, sain taas aikaiseksi toteuttaa meikkaushaastetta! Tuli eilen ihan pakottava tarve olla vampyyri. Ja toteutin sen sitten kans. Olisin voinut panostaa enemmänkin, mm. lisätä punaiset/valkoiset piilolinssit ja irtoripsiä, mutta... kai tämä ihan näinkin menee. Ärsytti, kun en mistään keksinyt/löytänyt itselleni vampyyrin hampaita, niin koitin sitten edes jonkunmoiset hampaat kikkailla Photoshopilla. Tuli yllättävän jees, viiden minuutin muokkauksen jälkeen. Haha. Mut hei, meikkiini sisältyi meikkivoide ja valkoista puuteria, silmiini laitoin rutkasti eri mustan ja punaisen sävyisiä luomivärejä, nestemäistä rajausta, sekä ripsiväriä. Ristin otsaani tein myös ihan vain kajal kynällä. Huulet olivat myös melko yksinkertaiset, punaista huuliväriä, sekä mustalla kajal-kynällä rajaukset ja ulkonurkat. Myös tuo 'veri' on tehty samalla huulivärillä. Lisäsin vielä huuliini sipauksen huulikiiltoa, tuomaan vähän eloa, ja sekoittamaan tuon mustan ja punaisen keskenään. Olihan näiden meikkien poistamisessakin taas ihan mukava työ, esim. punainen luomiväri on aika pigmenttistä, eikä meinannut lähteä pois ollenkaan. Sama oli tuon huulivärin kohdalla. Mutta periaatteessa parempi niin, kestivät ainakin todella hyvinä koko päivän! Saattoi mua ihmiset vähän kylillä katsoa toisenkin kerran, kun kruisailin nämä meikit naamassa ympäri kylänraittia kuunnellen musiikkia. Ajattelivat varmaan, että nyt toi hullu on seonnut loppuakin. Näette muuten samalla vähän tätä uutta hiusväriänikin, niin minun ei tarvitse siitä erillistä postausta tehdä. Mutta nyt riittänee puhe, ja katsotaan lopputulosta! Enjoy.

   

9 kommenttia:

  1. oot niin ihana ja nätti muru ♥

    VastaaPoista
  2. Oot kyl hyvin saanu noi hampaat muokattua - ei näytä yhtään, että ne olis muokattu jälkeenpäin tohon kuvaan :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! :---D yllätyin itekin kyllä, miten helposti sain ne tohon sovitettua. \,,/

      Poista
  3. En oo koskaa nähny sua livenä muy siis oot nii kaunks nois sun kuvissa.....xD x ;)

    Vastaa....xD xD

    VastaaPoista
  4. Rakastan tätä meikkiä♥ sopispa mullekki tuollaiset meikit ja _osaisimpa tehdä_

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista