keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

336
Last week

~
Äää, anteeksi lukiaiseni, mun kirjoittelu tänne on taas venynyt enemmän, kuin laki sallii. Kiirettä ja kaikenlaista väsymystä pidellyt. Kerronpa nyt kuitenkin tässä joutessani muutamalla sanaisella viikostani... Tästä tuleekin melkoisen sekava postaus, mutta ei voi mitään. Pakko tiivistää kaikki samaan läjään.

~
Ulkoiltu on paljon, aurinko ja kelit kun on ollut ihan superkauniita, ikävä tuuli vaan. Mut ehkäpä se kevät sieltä pikkuhiljaa nostais päätään! Mä oon niin paljon paremmalla mielellä heti, kun valoisuus piisaa koko ajan pidemmälle iltaan saakka.


~
Viime torstaina oltiin Riinan kanssa extempore illanviettoa harrastamassa, alkoholin kera. Ilta oli todella hauska, mutta itsessään koko päivä oli yhtä hullunmyllyä. Onneksi asiat kuitenkin hyvin taas. Rauli teloi samaisena torstaina kätensä, joten lääkärissä / sairaalassa on tullut vietettyä myös paljon aikaa viime päivinä. 


~
Lauran kanssa pikavisiittiä, hullunväsynyttä läppää, kahvia ja epäonnistuneita kuvia...


~
Hiuksetkin ovat saaneet uutta väritystä. Nämä ovat tällä hetkellä aivan fuksian väriset! Ei ole vielä kunnon kuvaa näistä, mutta täytyy joku päivä koittaa napsia. Anyway, tässä nyt suunnilleen vähän edes totuutta lähellä oleva kuva... Vedin ensin värinpoiston niiden punaisten kutrien päälle, ja lopputulos oli kunnon baby-pinkki. Hyi. No sunnuntaina uutta shokkiväriä tuohon päälle (Directions - flamingo pink), ja väri tarttui todella hyvin ja tasaisesti. Tykkään kyllä itseasiassa aikas paljonkin tästä, tän väriset mun hiukset ei olekaan ollut. Ihanan räväkkää ja räikeää. Saas nähdä, miten kauan kestää haalistumatta. Mutta niin, tässä kuvaa ennen shokkiväriä ja jälkeen shokkivärin. Myöhemmin kunnon matskua, kun saan vaan aikaiseksi taas leikkiä kameran ja meikkien kanssa. Näistä on todella vaikeaa saada kuvaa. Kamera vääristelee tuota väriä minkä ehtii. Kuten jo noista kuvista näkee, mitä Lauran kanssa otettiin, ihan eri värinen toisessa kuvassa, haha. Mutta niin, tässä kuitenkin suunnilleen sen värinen, mitä oikeastikin. Mitäs pidätte?


~
Mutta jees, tässä olikin nyt periaatteessa yhdistettynä neljä postausta, huhhuh. Koetan olla ahkerampi vastaisuudessa. Tänään illalla taas sairaalan suuntaan R:n käden takia, muuta suunnitelmia ei sitten olekaan. Nähdään taas, ja muistakaa nauttia keväästä!

Puspuss. 
    

2 kommenttia:

  1. Eihän Raulin kädelle käyny pahasti? 😳😭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai. Mut en varmaksi osaa sanoa kuin vasta leikkauksen jälkeen.

      Poista