keskiviikko 3. toukokuuta 2017

006.
Vappuja ja simaa!

 ~ 
Otsikko kertoo kaiken, tosin taisi tulla nautittua muutakin, kuin simaa. Hohhoi. Aivan hurjan mahti ilta oli, kera veljeni Juuson, ja ystävämme Suskin. Kiitos näille ihanille, kun teitte mun vapusta onnistuneen. Ja iso kiitos myös veljelleni Joonakselle, kun toimi kameramiehenä! 


~
Olen ollut viime aikoina todella väsynyt, turhautunut ja jaksamista piisannut hädintuskin mihinkään. Näkeehän sen jo siitäkin, ettei viime kuussa tullut kirjoitettua blogiinkaan, kuin yhden ainoan kerran. Ehkä tämä on vielä uuden alun kankeutta ja ankeutta, ja toivon saavani itsestäni jatkossa enemmän irti.

Anyway, palaten itse aiheeseen! Oli hyvin pienimuotoiset illanistujaiset kolmisteen, mutta eihän siihen hauskanpitoon välttämättä paljon tarvitse, kun fiilis on oikea! Olin sunnuntaina päivällä aivan naatti, ja meinasin lyödä jo hanskat tiskiin. Onneksi kuitenkin fiilis löytyi vappu-meikkiä tehdessä, mikä olikin melkein vapun kivointa puuhaa. Juusokin heilu illan ritarina, Suskista loihdimme yhdessä ''hippi-rockarin'', ja minä olinkin tumma keiju. Kaikenlaista vappukrääsää hommasin ja alkoholi oli tottakai osana iltaa. Kaikki meni mielestäni tosi hyvin, nupit kaakkoon ja hurrrrrlumhei. 

Tässä kuvatuksia meikistäni, ja muutama kuva koko kööristä! Osa kuvista otettu kännykällä, koska ei arvannut kallista kameraa kuljettaa mukana koko yötä. Huonoja kokemuksia, haha. 


Tarvikkeet ostettu:
Mekko ja kaulakoru: Restyle
Siivet, korvat ja ripset: Punanaamio
Kukkaseppele: Tiger
Köynnös hiuksissa: Sinelli
Piilolinssit: Honeycolor Lenses


~

~
Ensi vuonna uudet vappukujeet! 

Miten teidän vappuilut sujui? Oliko hulvaton meno, ja hienoja asuja?
Kertokaa ihmeessä kommenttien muodossa! 

Pusuja. ''Nähdään'' taas.
  

torstai 13. huhtikuuta 2017

005.
My escape, part 2 

Ai jestas, kuinka aika rientää. Tuntuu, että koko ajan muka kiire, ja sitten kun pysähtyy, niin ei jaksa yhtään mitään. Teen pikaisen postauksen jälleen taiteen merkeissä. Kolme uusinta taulua, hiphei! 

Tällä hetkellä vähän surku fiilis, koska maalauskurssi kesälomailee jälleen. Viime tiistaina oli viimeinen kurssikerta tältä lukukaudelta, nyt vain peukut ja varpaat pystyyn, että iskä saisi jatkaa kurssia jälleen syksyllä! On niin kiva ja tiivis porukka kasassa, harmittaisi jäätävästi jos ei enää jatkuisi yhdessä maalailut. Itsekin olen saanut siellä välillä toimia opettajan roolissa, ja olen tästä asiasta kovin otettu.

Mutta siis, tässä taas muutama sutaisu! 


~
See you! Seuraava postaus koskee vähän muita juttuja välillä. 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

004.
My escape 

Koska en kirjoittanut pitkiin aikoihin blogia, teen nyt nopsaan tiivistelmän _joistakin_ maalailuistani, ja piirroksistani. Olen yrittänyt luoda jotain aina, kuin se on suinkin ollut mahdollista, inspiksen, kipujen, ja ajan puolesta. Etenkin loppuvuosi, sekä nyt tämä alkuvuosi, mennyt paljolti kynä/pensseli kädessä. Omasta mielestäni olen kehittynytkin yllättävän paljon, vaikka osa töistä on maalattu sellaisenkin kivun kanssa, että huhhuhheijjaa. En ala näistä erikseen sen enempiä kertomaan, koska jokainen nyt saa itse tulkita miten lystää, hah. Osa on tilaustöitä, ja osa taas ei. Naaattikaamme siis nyt taidepläjäyksestä, ja kommenttia olisi aina mukava saada! Kuvanlaatu on tasoa kännykkäkamera, koska pidin piiiiiitkän tauon, etten käyttänyt kameroita ollenkaan. Uusia kuviakaan en voi näistä napata, koska lähes joka teos on jo ympäri Suomea. 
Teokset eivät ole aikajärjestyksessä.

Olisi ihana, jos jotkut muutkin blogaajista, jotka tekevät taiteeseen liittyviä postauksia, huutaa ''hep'', heittää linkillä. Saatatte saada minusta lukijan. Kiitos jo etukäteen, pusss.

Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

003.
Viva la España! 


Hóla! Mun hiljaisuudelle on ollut jälleen syynsä, kamalasti menoa ja meininkiä. Päällimmäisenä tottakai viime viikkoinen Espanjan reissu, josta aionkin kertoa tänään lyhykäisesti sanoin, ja enimmäkseen kuvin. Kuvathan kertovat tunnetusti enemmän, kuin tuhat sanaa, right?


~
Olin siis elämäni ensimmäistä kertaa kunnolla ulkomailla, ensimmäistä kertaa lentokoneessa, ja kaikkea muutakin huisin jännää! Edellinen viikko lukeutuu ehdottomasti yksiin parhaista asioista, mitä oon kokenut ikinä, koskaan, milloinkaan. Löysin asian, jota tulen takuulla toteuttamaan jatkossa: matkustelu. 

Viikon vietimme Stella Maris-hotellissa, paikassa Fuengirola. Aivan loistava valinta, ja olin niin tyytyväinen etenkin hotellin alakerran omaan raflaan. Rakastuin Espanjan ihmisiin, se välittömyys ja huolettomuus, kohteliaisuus ja vilpittömyys. Aivan eri luokkaa, kuin täällä Suomen maalla. En olisi ikinä uskonut, että jokin paikka voisi noin lyhyessä ajassa tuntua enemmän kodilta, kuin Suomi koskaan. Haluun takaisin, yyyyyhhh...


~
Viikkoon mahtui niin paljon kaikkea ihanaa, etten edes yritä kertoa puoliakaan. Tiivistän vain, ja kuvat puhukoon tosiaan enemmän. 

Käytiin eläintarhassa, krokotiilimestassa, sekä kaloja ''narraamassa''. Elukoista olisi ihan valtava määrä ihania ja onnistuneita kuvatuksia, mutta poimin nyt edes muutaman tähän...


~
...Tuli kierreltyä kauppoja, makoiltua rannalla, istuttua rafloissa juoden bisseä, sekä syötyä varmaan enemmän kuin koko edellisenä kuukautena yhteensä. Oli meinaan pikkuisen hyvää safkaa joka nurkalla. Instagramistani (nim.merk. @hennapunkki) voitte löytää lisää kuvia, joita päivittelin sinne jo matkankin aikana. 

Perjantaina käväistiin myös Mijaksessa. Osa kuvista napattu sieltä.


~
En kestä, kuinka kaunista siellä oli joka puolella. Päätin heti siellä jo ollessani, että takaisin on joskus päästävä! Kävin myös pari karaoke-biisiä vetämässä yhdessä suomalaisessa baarissa,. Voinpahan siis todeta, että on tullut hoilattua myös Espanjassa karaokea. Hohhoi.

Perheen kanssa oltiin siis reissussa, äippä, iskä, veljet (Juuso ja Joonas), sekä Juuson tyttöystävä Mette. Paljon tuli höpöteltyä ihmisten kanssa, ja jäi harmittamaan kuinka kesken aika loppui. Viikko on ihan liian lyhyt aika noin ihanaan lomaan. Lento ja kaikki siihen kuuluvat järjestelyt/kikkailut pyörätuolin kanssa sujui mielestäni myös hyvin moitteetta, ja sain todella hyvää palvelua. 

Tämä oli hyvin lyhyt tiivistelmä kaikesta siitä mitä mun reissuun mahtui, kuviakin olisi vielä vaikka muille jakaa. Mutta päätän tämän kuitenkin nyt tähän, ettei tule liian puuduttavan pitkä postaus. Huoh. Joko saan mennä takaisin...? I miss that place so much.

Rakastuin. Totaalisesti. 
Gracias.