sunnuntai 19. helmikuuta 2017

002.
Jukka Poika

 ~ 
Toista postausta pukkaa! Vaikka tipatonta helmikuuta vietänkin, niin eihän se estä keikoilla tai baareissa käymistä. Ennen olisin ollut ehkä toista mieltä, mutta eilen tuli todistettua isolla kädellä, että ilman viinaakin voi olla hauskaa känniläisten keskellä. Tämä tipaton helmikuu on kyllä opettanut itselleni paljon, ja on ollut huomattavasti parempi olotila, sekä fyysisesti, että henkisesti. Vaikka en mitenkään liikaa koskaan mielestäni ole juonut, niin kokonaan alkoholista erossa pysymisellä on ollut ihmeen suuri vaikutus.

 Tosiaan, Anskun kanssa lähdettiin kahdestaan viettään tytsyjeniltaa, ja kumpikin alkoholittomalla linjalla (tuli ainakin halvaksi, kun alkoholittomat-drinksut maksoi vain 2e/kpl.). Meillä oli supermahtava ilta, hulluteltiin täysillä, ja näytettiin luultavasti paikan päihtyneimmiltä hoilatessamme täysillä ''Kasmir-Vauvoja'' biisiä. Huhhelvetti. Ansku on ehkä parasta bileseuraa ikinä, toivottavasti kesällä eksytään jälleen festareille yhteistuumin. Mutta niin, asiaan! Eilen esiintyi ihana Jukka Poika, Oriveden Hopeakengässä. Keikka oli niin letkeän pirteän suloinen, rakastuin. En ole järin paljon ko. artistin biisejä fanittanut ikinä, mutta livenä tuo herra kyllä vei sydämen täysin. Pääsin yhteiskuvaankin ja vaihtamaan pari sanaa. Biiseistä ja esityksestä paistoi kauaksi sympaattisuus ja aitous. Sellainen, en osaa oikein sanoin kuvailla sitä, mutta... vaikka kyse suuresta laulajasta, niin hänestä huokui silti sellainen nöyryys ja vilpittömyys. Teki suuren vaikutuksen.

Ainoa miinus reissussa oli, että saatiin Anskun kanssa pariinkin otteeseen kaljat päällemme. Hienoa haista viinalle, vaikka oli koko illan juomatta pisaraakaan, hohhoi.

Kuvia ei oikein paljoa tullut napsittua, koska arvatenkin unohdin sen perkeleen kameran ottaa mukaan. Tarkoituksena oli kyllä ikuistaa vähän paremmalla kuvanlaadulla tänne kuvia, mutta ei voi mitään tälle harvalle päälle, hah... Tyytykäämme siis tähän, taas.



~
Ihanaa alkavaa viikkoa teille muruset! 
Palaamme asiaan jälleen lähipäivinä, ainakin yritän parhaani. Pus.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti