maanantai 13. helmikuuta 2017

001.
NEW START

~
Hyvää päivää, arvon kansa. Blogini piti hiljaisuuden, aivan liian kauan. Ja ajattelin puhaltaa liekin uuteen hehkuun, tässä ja nyt. En tiedä, kuinka paljon blogini tulee olemaan enää entisensä, koska itsekään en ole. Paljon on sattunut ja tapahtunut tällä aikaa, mutta suurin uutinen on tämä käsi, ja sen kohtalo. Viimeisimmässä postauksessa puhuinkin, että käteni on murtunut, joo. No... sehän ei sitten loppujen lopuksi tulekaan koskaan kuntoon täysin, ja näin ollen joutunut siitä hetkestä elämään päivittäin kivun, uudelleen opettelemisen ja varovaisuuden kanssa. Ehkä kipuun tottuu, ehkä ei. En tiedä. Joka tapauksessa, en tahdo jättää blogia kokonaan, vaikka meininki saattaakin olla erilainen jatkossa! Hyviäkin asioita kuuluu paljon, mutta en halua alkaa kertaamaan taakse jäänyttä. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä, ja kirjoitan tänne aina, kun aikaa, sekä inspiraatiota löytyy. Käden kuntokin tulee vaikuttamaan paljon, koska jo näinkin lyhyen pätkän rustaaminen tietokoneella, on yhtä tuskaa. 

~
Ensimmäiseksi, mitä kaikkea toivoisitte minun postaavan? Uusia kivoja ideoita ja lukijoita otetaan avosylin vastaan. Edelleen täällä tulee olemaan paljon taidetta, tyylipostailuja, meikkailuja, jne. On vähän työn alla personal-valokuvaajan löytäminen, koska olisi ihana saada tänne onnistuneita ja laadukkaita kuvia itsestään. Hmm, saas nähdä. 



~
Tässä joka tapauksessa ''uusi'' minä. Kommentoikaa jotain mukavaa, niin pääsen uuteen vauhtiin bloggaamisen suhteen, ja saan inspistä kirjoittaa jälleen! Puspus. 



2 kommenttia:

  1. Jeje tervetuloa takaisin, ehti olla jo postauksia ikävä : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, ihana kuulla, niin on paljon enemmän inspistä aloittaa tää touhu uudestaan! ^^ <3

      Poista