maanantai 30. marraskuuta 2015

420
Happy B-day to me!


~
Tättärää, nopea kuulumisten kertaus. Höhö. Tuli vuosi taas lisää perjantaina (27.11.), joten sitä ollaan jo 26v. Huhhuh, innolla odotan ikäkriisiä, vähän jo kutittelee korvan takana. Me oltiin vaihteeksi Lauran kanssa juhlistamassa tätä vanhentumista, ja oli ihan helevetin onnistunut ilta kaikin puolin! Haha, en muista edes, milloin meillä olisi ollut yhtä hulvaton meno. Fiilis pysyi koko illan ajan hyvänä, känni oli juuri sopivissa mitoissa, karaokea laulettiin, ja kaikki meni muutenkin oikein nappiin. Todella onnistunut synttäri-ilta, vaikka meinasinkin vain jäädä kotiin nukkumaan armottoman univajeen ja väsymyksen takia. Onneksi kuitenkin tuli lähdettyä, ja kummasti siinä piristyi ennen lähtöä, kun sain vajaan tunnin torkut vetäistyä. Mutta siis, näillä mennään. Tässä muutama kuva illan lookista. Nyt painun pehkuihin, koittamaan jälleen kerran sitä nukkumista. On kyllä unirytmi niin päin seiniä, etten tiedä mihin vielä joudun itseni kanssa. Öööitä! Meno on ihan 5/5!


I love you.♡
  

3 kommenttia: