maanantai 16. kesäkuuta 2014

353
My girl

~
Heeis, taas pitkästä aikaa. Mäpäs oonkin ollut yllättävän paljon elossa viime aikoina! Ystävät ovat kyllä korvaamattomia. Tänään aion kuitenkin kertoa ihanasta Mariasta. Ollaan tunnettu vasta vähän aikaa kunnolla. Tutustuttiin Ask.fm:n kautta, ja tässä sitä ollaan. Ei ole koskaan ennen kenestäkään, tullut yhtä hyvää ystävää näin pienellä aikaa. Ollaan puhuttu melkein joka ilta puhelimessa, ja vähintään viestitelty päivittäin. Kumpikin tietää toisesta enemmän, kuin moni muu. Tämän likan kans pystyn puhumaan ihan mitä tahansa! Hän on ollut mun tukena ja kuunnellut, nyt kun mulla on ollut vaikeaa. Ja sama toisinpäin. Joku enkeli hän on, jostain tupsahti elämääni, onneksi. Sydän täyttä kultaa, täynnä elämää, ihanan iloinen, nauravainen, ymmärretään toisiamme, ja ääääwwww... Oot rakas noussut ihan kärkisijoille mun elämässä, ja tiedän sun myös pysyvän siellä! 


~
Käväisin siis Jyväskylässä viime torstaina, Mariaa moikkaamassa, sairaalassa. Ja oli kyllä parhaimpia ja voimaa antavampia reissuja pitkään aikaan. Naurettiin vedet silmissä, puhuttiin vakavia ja halattiin monta kertaa. Hih, niin ihana tyttö. Meidän kuvat eivät kyllä onnistuneet yhtään, mutta se nyt ei ole mtn uutta, kun musta kyse. Haha. Halusin vaan sanoa... Olkaa onnellisia, jos teillä on yksikin näin hyvä ystävä elämässänne, kuin mitä Maria on minulle! ❤

  

2 kommenttia:

  1. En oo aiemmin sun blogia lukenut, mutta nyt syvennyin hetkeksi lukemaan ja on kyllä pakko sanoa että sun blogi on ihan mahtava! Myös sä olet mahtava. Mulla on pieni taipumus kehua joitain ihmisiä vähän turhan koko ajan, mutta sun kohdalla se ei kyllä haittaa. Oot niin upea ihminen, että sua saisi kehua vaikka maailman ääriin eikä se riittäisi. Jotta tällä kommentilla olisi jotain virkaakin, niin oisko sulla jotain vinkkejä miten saisin mun omaa blogiani kiinnostavammaks luettavaks, koska tuntuu että kaikki mun kirjotukset on jotain tylsää löpinää. Ois kiva jos vastaisit. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juku, KIITOS paljon sinä tyttö ihana siellä! <3 you're sweet. *hugs*

      Mmm oon huono vastaan tuohon. :--D mutta...jtn haasteita voisit toteuttaa? Kertoa päivästäsi hyvin tarkasti ja kuvata kaiken? Jtn asukuvia? Tai jtn mitä oot ite tehnyt : piirroksia,maalauksia,käsitöitä,tms..? Jtn arvontoja? Meikkaushaasteet on kivoja...? Ja siis ihan kaikki on jees, kunhan sä ite nautit siitä! :)

      Poista